Tag der deutschen Sprache kiinnosti!

Tag der deutschen Sprache kiinnosti!

Suomi-Saksa Yhdistysten Liitto ry:n ja Suomen Saksanopettajat ry:n yhteinen tapahtuma Tag der deutschen Sprache keräsi lauantaina saksanopettajia ja Saksan ystäviä eri puolilta maata yhteen Helsingin Saksalaiseen kouluun. Nyt jo kolmatta kertaa pidetty tapahtuma järjestettiin tänä vuonna yhteistyössä Saksalaisen koulun ja Goethe-Institutin kanssa. Mukana paikalla yli sata osallistujaa.

Päivän aikana tarjolla oli mm. opettajille suunnattuja pedagogisia työpajoja sekä myös laajemmalle yleisölle suunnattu Deutschmesse -messutapahtuma. Messuilla messuvieraat pääsivät tutustumaan mm. Saksan, Sveitsin ja Itävallan suurlähetystöihin, Goethe-Institutin, Saksalaisen kirjaston ja Saksalaisen seurakunnan toimintaan. Mukana myös kirjakustantamot Otava, Sanoma Pro ja Hueber Verlag sekä Lidl ja Saksalais-Suomalainen Kauppakamari sekä SSYL:n jäsenyhdistykset Helsingistä, Tuusulasta, Hämeenlinnasta, Riihimäeltä ja Lahdesta. Mukana oli vieraiden iloksi tänä vuonna 27 näytteilleasettajaa.

Päivä jatkui kulttuurin ja ajankohtaiset aiheiden parissa ensin paneelikeskustelulla ”Warum deutsch?” SSYL:n pj:n Luise LIefländer-Leskisen johdolla saksan kielen asemasta Suomessa keskustelivat Saksan suurlähettiläs Detlef Lingemann, Sveitsin suurlähettiläs Heinrich Maurer, Itävallan suurlähettiläs Maximilian Hennig, Goethe-Institutin kieliosaston johtaja Ulrike Eichstädt, Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin Antti Grönlund ja journalisti Mika Tommola.

Lisäksi liiton jäsenyhdistysten edustajilla oli mahdollisuus tavata Saksan suurlähettiläs Detlef Lingemann jäsenyhdistyksille erikseen sovitussa tapaamisessa ja kertoa omien jäsenyhdistystensä toiminnasta ja suunnitella yhdessä tulevaa.

Ja päivän kohokohtana kuultiin vielä M.A.Nummisen ja Pedro Hietasen huikea ja jo valmiiksi hyvää mielialaa vieläkin paremmaksi nostattava  konsertti – mit wunderbaren Liedern auf Deutsch!

Herzlichen Dank kaikille yhteistyökumppaneille, jäsenjärjestöjen edustajille ja muille tapahtumaan osallistuneille!

Yhteistyökumppanit-FI

Yhteistyökumppanit

Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja Aue-säätiö tukevat toimintaamme. Oppilasvaihto toteutetaan yhteistyössä saksalaisen kumppanijärjestömme DFG:n kanssa.

OKM
OPH
DFG
AUE-STIFTUNG