10 syytä lähteä Saksaan

10 syytä lähteä Saksaan

”Vaihto-oppilaaksi lähteminen vaati uskallusta ja heittäytymistä.”

Lukiolainen Karoliina Johansson kertoo sanoin ja kuvin 10 syytä, miksi lähteä Saksaan.

1. Ystävät

Vaihto-oppilas vuoteni aikana sain paljon kavereita, mutta myös todella hyviä ystäviä. Tämän takia Saksasta lähteminen oli vaikeampaa kuin olisin ikinä uskonut. Toisaalta tiedän, että tulen jatkossakin pysymään heihin yhteydessä.

2. Isäntäperhe

Host-perheeni erosi hyvin paljon Suomen perheestäni. Saksassa minulla oli peräti neljä sisarusta, kätilö äiti, poliisi isä ja lihava kissa. Suomessa minulla on vain yksi veli. Vaikka lähdöstäni onkin jo melkein kaksi kuukautta, on mukava tietää, että minulla on Saksassakin perhe ja koti.

3. Kokemukset

Saksassa oli usein pieniä ja vähän suurempiakin kyläjuhlia. Kaiken kruunasi Fastnacht- eli Fasching-niminen karnevaali, jota vietetään joka vuosi helmikuun lopussa. Muutenkin vaihtovuotena tuli kokeiltua ja nähtyä sellaista, mitä en todennäköisesti Suomessa koskaan kokeilisi. Pelasin mm. lentopalloa, joka ei koskaan ole kuulunut suosikkilajeihini.

4. Kulttuuri

Saksassa perinteistä pidetään kiinni ja tämä näkyi vahvasti Schwarzwaldin alueella, jossa vietin vaihtovuoteni. Siihen liittyivät pukeutuminen, perinne-esineet, ruoat ja yleisesti tavat ja käyttäytyminen. Baden-Württembergissä ihmiset ovat avoimia ja kotikaupungissani Löffingenissä tervehdittiinkin kaikkia vastaantulijoita.

5. Koulu

Kävin koulua Kreisgymnasium-Hochschwarzaldissa, jossa oli avoin ja hyvä ilmapiiri. Olin 11. luokalla, joka vastaa lukion toista luokkaa. Opin paljon asioita Saksassa, mutta opin myös ihan eri tavalla arvostamaan Suomen koulujärjestelmää.

6. Muut vaihtarit

Meitä oli SSYL:n kautta vuosivaihdossa kahdeksan vaihtaria. Vaikka olimme hyvin erilaisia, olimme tavallaan melkein kuin yksi iso perhe. Pystyimme tukemaan toisiamme kaikissa asioissa, koska kävimme kaikki läpi samat haasteet, ongelmat ja ilot.

7. Luonto

Kotikaupunkini sijaitsi Schwarzwaldin metsien ja vuorten keskellä. Upeassa luonnossa oli hienoa patikoida ja viettää aikaa ystävien kanssa.

8. Saksalaiset kaupungit

Saksalaisissa kaupungeissa aistii vanhan historian ja kultturin. Rakennukset ovat kauniita ja tuntuu siltä, että asukkaat ovat ylpeitä omista kaupungeistaan. Tämän näkee myös siitä, että mitä pienimmissäkin kaupungeissa on yleensä eri urheiluseuroja ja yhdistyksiä, joten kaikille löytyy mielekästä tekemistä.

9. Retket

Vaihto-oppilasvuosi on mainio tilaisuus matkustaa ja nähdä maailmaa. Baden-Württembergistä on helppo matkustaa Deutsche Bahnilla ympäri Saksaa ja naapurimaihinkin on hyvät yhteydet. Kävin muiden vaihtareiden kanssa Pariisissa ja Frankfurtissa, luokan kanssa Berliinissä ja ystävien ja perheen kanssa Sveitsissä ja Ranskassa.

10. Vaihtovuosi avartaa

Vaihto-oppilaaksi lähteminen vaati uskallusta ja heittäytymistä, koska lähteminen ei ole helppoa. En kuitenkaan kadu päätöstäni hetkeäkään, sillä sain vuodeltani Saksassa paljon enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Opin uuden kielen murteen kera, sain paljon ystäviä, perheen ja hienoja muistoja.

Katso myös

 

Yhteistyökumppanit-FI

Yhteistyökumppanit

Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja Aue-säätiö tukevat toimintaamme. Oppilasvaihto toteutetaan yhteistyössä saksalaisen kumppanijärjestömme DFG:n kanssa.

OKM
OPH
DFG
AUE-STIFTUNG